Itsehypnoosi – Suggestiot, rentoutuminen, sisäinen voima
Sheehan, Elaine
952-9586-61-2
sid. 104 sivua
Unio Mystica
Tämä sekä aloittelijoille että asiantuntijoille tarkoitettu kirja neuvoo, miten itsehypnoosia voi käyttää apuna omien sisäisten voimavarojen hyödyntämisessä ja erilaisten ongelmien ratkaisemisessa.
Hypnoosi on täysin luonnollinen ilmiö, jota voi verrata vaikkapa nukahtamista edeltävään tilaan. Hypnoosissa huomiomme keskittyy ulkoisen maailman sijasta sisäiseen maailmaamme. Saatamme usein olla hypnoosissa edes tajuamatta sitä, kuten esimerkiksi kirjaan syventyessämme. Hypnoosia tietoisesti käyttäessämme voimme suggestioiden ja mielikuvien avulla vaikuttaa mielen sellaisiin osa-alueisiin, jotka tavanomaisessa valvetilassa ovat tavoittamattomissamme.
Kirjassa esitellään useita harjoituksia, joita voi käyttää apuna esimerkiksi tupakoinnin lopettamisessa, univaikeuksien, pelkotilojen ja jännittyneisyyden poistamisessa sekä erilaisten sairauksien hoitamisessa. Hypnoosi ei ole perinteisten hoitomuotojen korvike, mutta asianmukaisesti käytettynä sillä voi olla monenlaisia myönteisiä vaikutuksia.
Ostoskorisi on tyhjä